Nöyrää suuruutta Kastaja Johannes
Toivo
Lemmetyisen kirjasta "Mies Jumalan Koulussa"
Johannes Kastaja on yksi niitä harvoja
Uudentestamentin suuria hahmoja, joiden elämästä on kerrottu
meille alusta loppuun. Nimi Johannes merkitsee »Jumala on
armollinen».
Johannes Kastajan elämä oli värikäs. Hän
syntyi yli-ikäisten vanhempien lapsena juutalaiseen
pappisperheeseen, puoli vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Jo
ennen syntymäänsä hänen mainitaan olleen Pyhän Hengen täyttämä.
Lapsen saaminenkin ilmoitettiin isälle enkeli-ilmestyksen
kautta. Jo tällöin isälle sanottiin, että pojasta tulisi Herran
nasiiri, mikä tarkoitti sitä, että lapsi tulisi vihkiytymään
kokonaan Jumalan palvelemiseen. Käytännössä se merkitsi sitä,
että hän pidättäytyisi kaikista viinipuun antimista ja antaisi
partansa kasvaa vapaasti, eikä saisi koskea kuolleeseen
ihmiseen, ei omaiseenkaan.
Johannes Kastajan varhaisemmista vaiheista
kerrotaan vain lyhyesti, mutta sellaisenaan merkittävästi: Lapsi
kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen
päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen. (Luuk. 1:80.)
Tähän osaksi arvoitukselliseen mainintaan liittyy kuvaus hänen
ulkoasustaan: »Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja
vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja
metsänhunaja (Matt 3:4).
Johannes Kastajan suurta merkitystä
korostaa, että Pyhä kirja määrittelee tarkan ajankohdan, jolloin
hän esiintyi (Luuk.3:1-2). Samalla Raamattu toteaa, että
Kastajan tehtävänä oli kääntää isien sydämet lasten ja
tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, mistä käy ilmi
hänen elämäntehtävässään tienraivaajanaan
Kristuksen ihmissydänten kivikkoiseen ja
kovaan maaperään. Johannes tulisi esiintymään Elian hengessä ja
voimassa, siis Jumalan varustamana (Luuk 1:17). Oli mies,
Jumalan lähettämä» - siinä Kastajan valtakirja työhön (Joh
1:6).
Jos Kastajaa valmistettiin virkaansa
karusti, yksinkertaisesti ja jotenkin jylhän tuntuisesti,
ilmenevät samat piirteet myös hänen toiminnassaan. Sitä on
kuvattu joskus näin: Kastaja kylvi rauhattomuutta ja
epävarmuutta ja ikävania. Hän oli vaarallinen mies ja hänellä
oli vaarallinen sanoma. Johannes puhuu voimakkaasti siitä,
kuinka ihmisen sydän voi olla kuin käärmeen pesä. Kuulostaa
loukkaavalta, mutta kuva on, sitä pahempi, totta. Kuinka paljon
rumaa ja myrkyllistä ja luotaan- työntävää voikaan luikerrella
esiin meidän sisäisestä maailmastamme: kateutta, vihaa,
ylpeyttä, rakkaudettomuutta, itsekkyyttä ja epärehellisyyttä.
Vaati suurta kutsumusvarmuutta nimittää
kansan uskonnollisia opettajia käärmeensikiöiksi ja
ulkokultaisiksi, paljastaa heidän väärä, ulkonainen
luottamuksensa esi-isiinsä ja jyristä tuomion kirveestä, joka on
jo valmiina kaatamaan heidän hengelliset varustuksensa. Samal-
la Johanneksen esiintyminen ilmaisi myös totuuden ehdottomuutta
ja julistajan rohkeutta. Lain miekka välähteli, sanoma herätti
ja syntyi kansanliike. Syntejä tunnustettiin ja niin saattoi
Johannes kastaa ihmisiä parannuksen kasteella. Sanoma kosketti
jopa sotamiehiä, jotka tulivat neuvoa kysymään.
Mutta tämä ihmissydänten tienraivaaja osasi
tehdä muutakin kuin jylistä. Nöyrästi ja kauniisti hän viittasi
Jeesukseen, jonka ainutlaatuista tehtävää maailman syntien
sovittajana hän oli tullut omalla toiminnallaan valmistamaan.
Juuri Kastaja sanoi nuo ihanat ja puhut- tulevat sanat: »Katso,
Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin» (Joh 1:29).
Ehkä Johanneksen ikimuistoisin vaikkakin samalla hämmentävin
tehtävä oli kastaa itse Jeesus ja niin vihkiä hänet ihmiskunnan
sovittajan virkaan.
»Johanneksen suuruus oli siinä, että hän
tiesi, mitä ja C.S. Lewis, entinen ateisti. Hänen tulee kasvaa
ja minun vähetä, on edelleen pätevä Kastajan saarna meille
kaikille. Nöyryyden oppiminen on elämän mittainen koulu.
Kenties juuri siksi, että Kristus oli
tullut Johannes. Kastajalle niin suureksi, tämä Jumalan mies
rohkeni nuhdella hallitsijaa, vieläpä hänen elämänsä arimmilla
alueilla, avioliittoasioissa. -Sinun ei ole lupa pitää veljesí
vaimoa. Se oli uskallettua puhetta. Tämä teko lopulta
aiheuttikin profeetan kuoleman.
Jokainen joudumme toteamaan, miten ihmiset
ympärillämme elävät monenlaisissa synneissä. Voimmeko tehdä
mitään? Johanneksen mallin mukainen tinkimä- tön, suora ja lyhyt
nuhtelu voi joskus olla se, mitä Jumala odottaa meidän tekevän,
mutta tuskin aina. Taitamaton moite vain pahentaa tilannetta.
Oikean muistuttajan on aina ensiksi itse elettävä sanaan sidotun
omantunnon nuhdeltavana, milloin siihen aihetta ilmaantuu.
Poikani älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä
toivoasi, kun hän sinua nuhtelee» (Hebr 12:5).
Kun Paavali sanoo Timoteukselle: Älä
nuhtele kovasti vanhaa miestä (1 Tim 5:1), hän ottaa esille
tärkeän näkökohdan. On kunnioitettava nuhdeltavan henkilön
persoonaa. Häntä ei saa lähestyä ikään kuin ylhäältä käsin. Sama
näkemys nousee seuraavasta: Veljet, jos joku teistä tavataan
jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä
sävyisyyden hengessä, ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi
kiusaukseen» (Gal 6:1). Paavali tähdentää rauhallista, nöyrää,
lempeää ja ystävällistä asennetta; vain sen avulla voimme
onnistua nuhtelussamme.
Jos joku tuntemasi henkilö on rikkonut
sinua vastaan, sana neuvoo sinua menemään hänen luokseen ja
ottamaan asian esille kahdenkeskisessä keskustelussa (Matt
18:5). Pidä asia mieluiten kahdenkeskisenä, sen sijaan että
levittelisit sitä ystäväjoukollesi ja tekisit siten itsestäsi
marttyyrin,
Raamattu kehottaa näin meitä nuhtelemaan
rikkonutta, kunhan se tapahtuu oikealla tavalla. Oikean mielen
saamme parhaiten rukouskammiossa ja muistaen sitä, että itsekin
elämme monella tavoin puutteellisina ja rikkoneina Jumalan armon
varassa. Nuhteleminen ei saa milloinkaan olla kevyt. asia. Jos
se on helppoa, se harvoin onnistuu.
"Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän
toista odottaman?" (Matt 11:3.) Näin kysyi myöhemmin mies, jonka
koko elämä, sanoin ja teoin, oli todistusta Jeesuksesta. Kysymys
lähetettiin vankilasta. Erämaan jylhä parannussaarnaa ja oli
joutunut epäilysten vangiksi. Niiden syvin syy oli tuskin
vankilan kolkko ympäristö, oman toiminnan äkillinen
keskeytyminen ja mahdollisen kuoleman läheisyys. Jeesuksen
vastaus Kastajan lähettämille kyselijöille osoittaa, että
erämaan mies oli odottanut Messiaalta samantapaista sanomaa ja
samantyylisiä menettelytapoja, joita hän itse oli käyttänyt. Sen
sijaan Jeesuksen toimintaa leimasikin Hyvän Paimenen sääli- vä,
parantava ja nostava henki..
Suurikin Jumalan ase voi siis joutua
kamppailemaan epäilysten kanssa. Kiusaaja ei häikäile ketään.
Epäilys, mitä se on on? -Kaksinainen mieli, joka vaappuu kahden
mahdollisuuden välillä. Epävarmuutta, joskus epäluulon tilaa
suhteessa henkilöihin, asioihin tai tapahtumiin.
Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisluonnossa on synnynnäinen
epäily Jumalaa kohtaan, pelkoa ja vastahakoisuutta. Tällä
tavalla on selitetty epäilystä ja sen alkuperää.
Epäilyn nimikkeen alla esiintyy kuitenkin
toisilleen täysin vastakkaisiakin sisäisiä tuntoja ja ajatuksia.
Joku ilmoittautuu epäilijäksi, vaikkei hänellä ole todellista
tarkoitustakaan löytää totuutta ja saada selvyyttä. Hänen
epäilyksensä ovat teoreettisia, omahyväisyyden ja
itsetietoisuuden leimaamia. Hänen ainoa karttansa ja kompassinsa
kysymysten viidakoissa on hänen järkensä, johon hän luottaa.
Ratkaisemattomiksi jääneet asiat ei- vät ole hänelle elämän
kysymyksiä. Häntä ei pahemmin ahdista, vaikkei koskaan pääsisi
selvyyteen. Tällaista epäilijää on kutsuttu iltaruskon
epäilijäksi. Totuuden aurinko tulee laskemaan hänen kohdallaan.
Hänen sielunsa ei löydä valoa eikä päivää.
Aidot epäilijät ovat aina enemmän tai
vähemmän ahdistuneita, elleivät he löydä selvyyttä tai pääse
rauhaan kysymystensä kanssa. Epäilys on heille kuin kiusauksiin
joutunutta uskoa. He haluaisivat uskoa, mutta eivät syystä tai
toisesta voi tai jaksa. Joskus syyt epäilyksiin ovat älyllisellä
puolella, joskus niitä tuovat raskaat pettymykset oman elämän
vaiheissa, toisinaan koetut kärsimykset tai vääryydet. Rukoilija
voi joutua epäilyksiin Jumalan jatkuvasti vaietessa hänen
pyynnöilleen. Äänettömyys ahdistaa. Uskoon tullut joutuu
epäilemään armotilaansa ja lapsenoikeuttaan, vaikka onkin saanut
vahvoja kokemuksia uskoon tullessaan. Se mitä epäillään eli
epäilysten kohteet voivat olla eritasoisia. Kun epäilys
kohdistuu esim. Jumalan olemassaoloon, Kristuksen persoonaan ja
hänen työhönsä, kuolemanjälkeiseen elämään tai ihmisenä olemisen
ongelmaan, kuka minä olen ja mihin olen tarkoitettu, ollaan
tekemisissä peruskysymysten kanssa. Johannes lienee joutunut
vankilassa juuri tämäntapaisten kysymysten ahdistamaksi. Kuka
Jeesus lopulta on? Onkohan Jumala todella sanonut? kysyi
kiusaaja paratiisissa. Epäilys alkoi jo sieltä. Se on yhä
saatanan vahvimpia aseita; silla hän on onnistunut saattamaan
lukemattomat uskovat ihmiset pimeään vankilaan.
Epäilysten ahdistaessa Kastaja kääntyi
Jeesuksen puoleen. Varmaan hänen saamansa vastaus auttoi
Mestarin edelläkävijää. Eihän sokeitten, kuurojen, spitaalisten,
rampojen parantaminen ja kuolleitten herättäminen voinut olla
ihmisen työtä. Jumalaa etsivät ihmiset oli hoidettava. Oli
alkanut toteutua se, mitä Kastaja oli itse sanonut: Minä kastan
teidät vedellä, mutta minun jälkeeni tulee hän, joka kastaa
teidät Pyhällä Hengellä ja tulella (Matt 3:11).
Tässä on esimerkki, kuinka jokaisen
epäilijän tulee tehdä tänäänkin: kääntyä hänen puoleensa, joka
voi lahjoittaa omakohtaisen uskon. Jaakob antaa epäilevälle
rukoilijalle tärkeän neuvon: »Mutta anokoon uskossa, ollenkaan
epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, joka
tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainenhan ihminen
Loppukaneetti
Eikö Tunnu merkilliseltä, että vaikka
Kastajasta sanottiin jo ennen hänen syntymäänsä, että hän on
oleva suuri Herran edessä ja hänen vaikutuksensa oli laaja,
Jumalan salli kuitenkin hänen kuolla pakanallisen naisen vihan
ja koston uhrina, vieläpä vankilassa
Niinhän Kristuskin kärsi ja kuoli vielä
häpeällisemmän kuoleman.
Linkki Erkki Koskenniemen arikkeliin
Paluu
