Merkkejä etsivä
sotapäällikkö - Gideon
Lienet joskus
tavannut henkilön, jonka rintapielessä on ruukkua muistuttava
merkki. Merkin kantaja kuuluu Gideoneihin, järjestöön, joka
pyrkii viemään evankeliumia erityisesti liikemiesten maailmaan.
Gideonit levittävät Raamattuja eri puolille maailmaa mm.
hotellihuoneisiin. Gideon-järjestön nimi tulee Raamatun
Gideonista, tuomarista, jonka elämäntehtävä näyttää olleen
enemmän sotapäällikön kuin julistavan profeetan.
Heprean kielessä
nimi yleensä tulkitsee kantajansa persoonaa tai elämäntehtävää.
Gideon merkitsee hakkaajaa, kaatajaa; Gideon aloittikin
profeetallisen toimintansa hajottamalla epäjumala Baalin
alttarin. Tuom. 6:1
Gideon nousi
tehtäväänsä aikana, jolloin Israelin kansa jälleen kerran oli
luopunut Jumalastaan ja vajonnut epäjumalien palvelukseen. Tämän
johdosta Jumala oli sallinut kansansa joutua pakanallisten
naapurikansojen ahdistamaksi. Nämä tuhosivat israelilaisten
peltoja ja karjaa. Vastauksena kansan hädän synnyttämiin
rukouksiin Jumala kutsui Gideonin vapauttamaan kansan.
Midianilaisten
verottaessa israelilaisia näiden elonkorjuun aikana Gideon sai
kutsun Herran enkeliltä ollessaan salaa puimassa nisuja
viinikuurnassa. Gideon sai viestin enkeliltä sisäisen
kutsumuksensa vahvistukseksi. Siinä hänelle ilmoitettiin Jumalan
pelastus suunnitelma.
Gideonin vastaus
enkelille osoittaa, että hän ymmärsi kansansa hädän Jumalan
rangaistukseksi. Samalla hän muisteli masentuneena Jumalan
suuria tekoja Israelin menneisyydessä. Hän kuulee Herran sanat:
»Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista.
Minä lähetän sinut», mutta ne eivät vakuuttaneet häntä. Oman
suvun (Manasse oli Joosefin vanhin poika vähälukuisin kaikista
heimoista, mutta kasvoi pian suureksi.)
Vähäisyys ja
pienuudentunto voittivat uskon. Inhimillinen pelko sai
yliotteen.
Jumala
antoi uuden vakuutuksen avustaan, mutta vieläkään Gideon ei
ollut valmis. Hän pyysi Jumalalta näkyvää merkkiä siitä,
että tämä tulisi olemaan hänen kanssaan. Hän sai sen, vakuuttui
Jumalan todellisuudesta ja pyhyydestä, ja enkeli rauhoitti
häntä.
Sitten alkoikin
toiminta. Israelin Jumalalle rakennettiin alttari. Sen nimi oli
enteellinen: »Herra on rauha.»
Alttari liittyy
oleellisena osana Vanhan testamentin jumalanpalvelukseen. Se on
Jumalan ja ihmisen kohtaamispaikka. Mikäli oli kysymys
uhrialttarista, sen päälle pantiin uhrieläin sovituksen
merkiksi. Pakanatkin uhrasivat jumalilleen, ja uhrina saattoi
olla jopa lapsi. Gideonin isä, Jooas, oli Baalin
palvelijoita.
Gideonin piti
rakentaa Herran alttari vuoren huipulle ja uhrata siellä.
Toinen uhrihärkä oli otettava Baalin särjetyltä alttarilta. Teko
vaati rohkeutta eikä Gideon uskaltanutkaan tehdä sitä
päiväsaikaan. Aamulla teko jo paljastui ja Gideonia uhataan
kuoleman tuomiolla. (Tuom. 6:30.) Isän taitava toiminta pelasti
kuitenkin tilanteen. Hän huomautti uhkaajille, että jos kerran
Baal on jumala, tulee hänen itsensä ajaa omaa asiaansa.
LIIKEKANNALLEPANO
Kohta vihamieliset
naapurikansat lähestyivät jälleen Israelia. Jumalan vaikuttamana
Gideon toimitti liikekannallepanon, mutta ei vieläkään ollut
kyllin rohkea kohtaamaan vihollisiaan. Jälleen hän pyysi merkkiä
Jumalalta saadakseen varmuuden hänen läsnäolostaan. Nyt hän
määritteli itse merkkinsä Jumalalle ja pyysi häneltä aivan
määrätynlaista vahvistusta. Villakasan tuli olla yön jälkeen
kuiva, vaikka ruoho ympärillä oli märkää. Toisena aamuna hän
pyysi päinvastaista. Kumpaankin merkkiin Jumala suostui.
LIIKAA
PORUKKAA
Vieläkään eivät kaikki asiat vihollisen voittamiseksi olleet
kuitenkaan kohdallaan. Kun Gideon vihdoin oli omasta puolestaan
valmis ratkaisevaan koetukseen, Jumala huomautti, että hänellä
oli liian paljon miehiä mukanaan. Tuleva voitto saattaisi
kansan kunnioittamaan Gideonia ja hänen miehiään, eikä
todellinen voittaja olisikaan se Jumala, jonka kansa oli
hylännyt. Gideonin täytyi lähteä taisteluun pienellä joukolla,
vain kolmellasadalla miehellä. Ennen ratkaisevaa hetkeä
Jumala antoi Gideonille vielä aivan henkilökohtaisen
vahvistuksen rohkaisuksi. Nyt hän oli lopullisesti valmis
kohtaamaan aseistetun vihollisen välineinään vain saviruukut
ja pasuunat, joissa oli tulisoihdut. Sotahuuto kuului:
»Herran ja Gideonin puolesta.»
Jumalan nimi tuli ilman muuta ensin.
Mitä
voitollisiin aseisiin tulee, taistelu lienee ainutlaatuinen
historiassa. Ei vain Israelin kansa vaan vihollinenkin näki
yliluonnollisen voiman puuttumisen tapahtumien kulkuun.
Senaikaisen ajattelun mukaan kansan jumalan suuruutta arvioitiin
taisteluissa saaduilla voitoilla. Ehkäpä tässä oli tilanne,
jossa sanonta
»uskon sota»
on jopa aiheellinen.
RAUHA
40 VUOTTA
Tietenkin Gideon
sai oman osuutensa arvonannosta samoin kuin hänen suuri
perheensä. Maahan tuli rauha neljäksikymmeneksi vuodeksi.
Mutta miten päättyikään Gideonin vaikutus?
Hänen kuolemansa
jälkeen kansa taas vajosi Baalin palvontaan eikä osoittanut
laupeutta hänen suurelle perheelleen (Tuom. 8:33). Kansan
vapauttaja unohdettiin.
Raamattu ei peitä
Jumalan ihmisten lankeemuksia ja syntisyyttä. Varsin alas
vajosi Gideon, kun hän pyysi kansalta vihollisilta otettuja
nenärenkaita ja valmisti niistä kasukan, jonka vei omaan
kaupunkiinsa. Siitä tuli palvonnan kohde, väline epäjumalien
palvelemiseen. Juuri niiden henkisestä vallasta Gideon oli
kuitenkin kutsuttu vapauttamaan kansaa.
SUHDE JUMALAAN
Gideonin historia vahvistaa sen, että Israelin kansan
valtiollinen vapaus riippui sen suhteesta Jumalaan.
Luopuessaan Jumalastaan se usein joutui vieraan valloittajan
vallan alle. Kuitenkaan Jumala ei rikkonut liittoaan. Hän
herätti profeettoja kutsumaan kansaansa palaamaan Jumalansa
tykö, mikä paluu usein merkitsi myös valtiollista vapautta.
Tällainen
uskonnollisen ja valtiollisen vapauden keskinäinen suhde ei
liene kovin usein mieleen tuleva ajatus tämän päivän ihmiselle.
Kuitenkin juuri suomalaisille tässä olisi mietittävää.
»Historiamme on sarja täyttymättömiä katastrofeja. Meitä on
kuljetettu kuilujen partaalla ja viime tingassa pelastettu»,
kirjoittaa muuan kirjailijamme. Jos jo yksityisestä ihmisestä
huolehditaan niin, että hänen päänsä hiuksetkin ovat luetut,
jäisivätkö kansat Kaikkivaltiaan tarkkailun ulkopuolelle?
»Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat
kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin
hiekkajyvän», kirjoittaa profeetta Jesaja (40:15).
Tietenkin
kansanjohtajien henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, taitavalla
diplomaattisella toiminnalla ja yleensä kaikenlaisella
varustautumisella ulkonaisen hädän varalle on oma vastuullinen
merkityksensä. Aina on kuitenkin muistettava, että viimeinen
sana ja valta ovat hänellä, jonka jalkojen astinlauta tämä maa
on.
Moraaliset
ja henkiset arvot ratkaisevat yhteiskuntarakennuksen kestokyvyn.
Helposti unohdamme tämän. Yritämme turvata tulevaisuuttamme omin
edellytyksin, ilman Jumalaa. Kuitenkin Herran pelko on
yhä vielä viisauden alku, kunhan vain ymmärrämme sen oikein.
Sitä on määritelty näinkin: »Herran pelko on syvää kunnioitusta
Pyhän ja Kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja sen tunnustamista,
että olemme riippuvaisia hänen rakkaudestaan. Uskovat
ihmiset, joiden päivittäiseen rukoukseen kuuluvat myös maan
hallitus, presidentti ja eduskunta, ovat parhaimpia maan
kansalaisia.
KÄRSIVÄLLINEN
JUMALA
Gideonin historiaa
lukiessa joutuu ihmettelemään Jumalan kärsivällisyyttä hänen
valmistaessaan valitsemaansa miestä uskonpuhdistajan tehtävään.
Uskon vahvistamiseksi Jumala antaa Gideonille tämän pyytämät
ulkonaiset merkit, viimeisimmän pyytämättä. Jumala ymmärsi
Gideonia. Tämä näyttää olleen yksin luopiokansansa keskellä,
jopa perhepiirissäkin, ainakin toimintansa alussa. Häneltä
puuttui tärkeä apu: ymmärtävien uskovien ystävien tuki.
Kun Gideon sanoi:
»Oi Herra, millä minä vapautan Israelin? Minun sukunihan on
heikoin Manassessa ja minä itsekin olen kaikkein vähäisin isäni
perheessä» (Tuom. 6:15), paljastui, ei vain hänen heikko
uskonsa Jumalan mahdollisuuksiin, vaan ehkä myös hänen
heikko itsetuntonsa.
Eikö juuri heikko
itsetunto tuo usein mukanaan kaikenlaisia epäilyksiä ja pelkoja,
lamauta aloitekykyä ja masenna ihmistä jättämään tekemättä
sellaisiakin tehtäviä, joista hän hyvin selviytyisi rohkeammalla
mielenlaadulla?
Gideonilla oli
Jumalan selvä ilmoitus, lisäksi hän sai enkeli-ilmestyksen.
Nekään eivät riittäneet poistamaan kaikkea epäilystä. Häntä ei
kuitenkaan syytetty eikä moitittu. Jumala auttoi häntä.
MERKIT
- VILLAT
Saako Jumalalta pyytää merkkiä? Jokaisen sellaista haluavan on
aivan ensiksi kysyttävä itseltään, etsiikö hän todella
Jumalan tahtoa. Jeesus kieltäytyi antamasta merkkiä
fariseuksille nähdessään heidän
sisäisen
epärehellisyytensä.
»Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden», toteaa Psalmin
kirjoittaja (Ps. 23:3). Vilpitön sydän saa luottaa tähän.
Joudumme kuitenkin joskus hämmennyksiin oikeaa tietä ja
ratkaisua etsiessämme. En usko, että tällöin kiusaamme
Jumalaa merkkiä pyytäessämme. Herra ei pahastunut Gideonille,
vaikka tämä jopa asetti itse ehdot ja pyysi Jumalaa toimimaan
hänen omien ajatustensa mukaan. Herra ymmärsi hänen uskonsa
heikkouden.
Tällainen
johdatuksen hakeminen ei kuitenkaan varmastikaan ole sääntö
vaan poikkeus. Usein jo Raamatun yksinkertainen sana riittää
selvyyteen pääsemiseen. Toisinaan on turvauduttava
raamatulliseen periaatteeseen, jonka mukaan on toimittava.
Kaikkiin tilanteisiin ja yksittäisiin tapauksiin ei Pyhä kirja
luonnollisestikaan anna meille suoria vastauksia.
Joskus voi
epävarmassa tilanteessa lähteä eteenpäin sydämessä rukous:
»Herra, jos tämä on väärä tie, estä minun toimintani.»
Pääasia on, että sanaan sidottu hyvä omatunto säilyy
matkatoverina. Väärältä tieltäkin voi vielä palata takaisin.
Merkeistä
puhuttaessa on hyvä palauttaa mieleen myös Israelin kansan
erämaavaellus. Kuinka paljon Israel sai osoituksia Jumalan
läsnäolosta! Jumala näyttäytyi pilvipatsaassa ja tulenpatsaassa,
vettä tuli kalliosta ja aamuisin oli maassa mannaa syömistä
varten. Kuljettiinpa alussa merenkin läpi. Kuitenkin kansa
napisi Jumalaa vastaan uusien vaikeuksien ilmaantuessa.
Näyttää siltä, että merkkien vaikutus väheni, mitä useimmin
niitä annettiin. Merkkien varassa ei uskomme ole tarkoitettu
elämään.
VÄÄRÄ ASEMA
Enkeli-ilmestykset
ja Jumalan suoma ihmeellinen voitto olivat enemmän kuin Gideon
voi kestää. Joskin hän kieltäytyi kruunusta, koska hänen
mielestään Herra oli Israelin kuningas,
«Tuom.
8:22-28», hän kuvitteli olevansa ylipapin
arvoinen ja voivansa toimittaa hänen virkaansa.
Midianilaisilta
otetuista nenärenkaista hän valmisti itselleen virkapuvun.
Tämä harkitsematon teko tuli hänen perheelleen paulaksi ja
Israelille viettelykseksi.
Gideonin monien
vaimojen 70 pojasta Abimelek huudatti itsensä kuninkaaksi isänsä
kuoltua,
«Tuom. 9:1-57».
[KR92:
Hepr. 11:32] 32. Mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi
aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja
Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista.
