Kuluvana kesänä olemme saaneet nauttia helteisistä
päivistä enemmän kuin koskaan.
Toukokuun lopulla oli kaksi pitkää helleviikkoa. Eihän
helteessä mitään vikaa ole, hienoa, kun on kerrankin
lämmintä. Vika on meissä vanhuksissa. Voimat loppuvat
hetkessä, kun helle paahtaa. Päivällä ei jaksa olla
missään ja syöminenkin on huonoa. Varsinkin
karavaanareille, joilla ei satu olemaan vaunun katossa
jäähdytyslaitetta, helle on lähes tappavaa. Näin meille
kävi.
Juhannukseksi säätieteilijät lupasivat normaalia
kesäsäätä ja me saimme sen. Paikoitellen oli jopa kokon
polttaminen sallittua. Tuntuipa hyvältä tuo normaali
kesäsää.
Heti juhannuksen jälkeen paukahti päälle uusi
hellejakso. Vaunun sisällä lämpö nousi 30 asteeseen,
ulkona oli lähes joka päivä lämmintä yli hellerajan.
Kyllä oli vitsit vähissä, kun yritti saada unenpäästä
kiinni tuossa kuumuudessa.
Hellepäivien
lomaan tuuskahti yksi vähän viileämpi ilta. Vaunun
sisällä oli lämmintä enää 24,5 astetta. Tuntuipa
mukavalta käydä nukkumaan viileään vuoteeseen.
Pitkää iloa
ei viileästä vuoteesta saatu, helle vain jatkui ja
jatkui. Elokuun puolivälissä minun mittani tuli
täyteen. En halunnut olla enää yhtään yötä kuumassa
vaunussa. Yhteisen keskustelun jälkeen tulimme siihen
tulokseen, että on aika myydä vaunu pois. On hyvin
todennäköistä, että me kaksi vanhusta vanhenemme
edelleen. Toisaalta voisi vielä tehdä jotain uuttakin,
mihin voimat riittävät. Kaksi päivää kestänyt vaunun
tyhjentäminen vei viimeisetkin voimat.
Vaiteliaina ajoimme vaunun Jyväskylään, sanoimme
hyvästit ja uskollisen palvelijamme jäi alan liikkeen
pihaan.
Muutimme pysyvästi takaisin kaupunkikotiin, mutta helle
ei näistä toimistamme mihinkään kadonnut.
Syyskuun
alussa uutiset kertoivat Lappeenrannassa olleen 40
hellepäivää ja me elimme ne kaikki ja selvisimme
hengissä.
Paluu