Elämä jatkuu

Hartaasti odottamani uloskirjoittamisen päivä oli 28.7.2003. Olo oli voimaton, mutta onnellinen. Toisaalta painoi huoli - kuka minua nyt hoitaa - ? Ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä hoitajaa pohtimaan, kun piti kiirehtiä Lappeenrantaan nuorimman tyttäremme, Annan ja sulhasensa Kimmon, vihkiäisiin.
Kuluneen puolen vuoden aikana oli monta odotettua tilannetta pitänyt unohtaa, mutta nyt näytti hääjuhlaan osallistuminen olevan mahdollista. Ihanaa.

Juhlavalmisteluun kuului pihan haravoiminen.
Parempi oli nojata haravaan, että pystyi puhumaan puhelimessa.
Sitten katkesikin haravasta varsi, onneksi.

Juhlapöydän kukkien asettelu sujui sentään paremmin. Ei katkennut maljakko!

  Häät 2003

Juhlapäivä oli täynnä iloa ja aurinkoa.

Oli koolla lähisukua ja ystäviä. Oli hyvä sanoa, kiitos elämästä!

Jaksoin ihmeen hyvin koko päivän, eikä kukaan tiennyt, että päässäni ei vielä ollut karvan karvaa.

Anopin ryöstöstäkin selvisin kunnialla, olivathan ryöstäjät varanneet limpparia evääksi.


Viikko uloskirjoittamisen jälkeen oli verikoekontrolli Tays:ssa.
Kaksi pussia verta evääksi ja taas taipaleelle.
Kävimme Kalevan kankaan hautausmaalla
Emma-mummon ja Esteri-tädin haudalla.

Paluu arkeen

Tampereen reissun jälkeen pääsimme aloittelemaan "normaalia" elämää. Toisin sanoen vietimme puolison vähäistä vapaa-aikaa asuntovaunussa Hietasaaressa Keski- Suomen Karavaanareiden omalla alueella. Enpä juuri muuta jaksanut kuin istua toisten passattavana. Pieniä, hitaita kävelylenkkejä teimme, metsäpoluille en vielä uskaltautunut enkä myöskään järvelle soutelemaan.

Tähän me laitetaan vaunu

Jalat alle ja lattia vaakasuoraan.

Puhelimella on hyvä pitää yhteyksiä tyttäriin.

  Anneli ja Petterihän sieltä sitten tulivat moottoripyörällään.

  Pitkin syksyä pistäytyivät tyttäret ja vävyt meillä.
Oli mukavaa olla yhdessä.

Turhia ei touhuiltu, usein vain "rötkötettiin" sängyn päällä ja juteltiin.

Lasten tuomissa tuliaisissa riittää ihmettelemistä Yli 150 tervehdystä ystäviltä. Lämmin kiitos kaikille!
   

Sopeutumisvalmennuskurssi

Joulukuun alussa pääsimme puolison kanssa Kelan kustantamalle parikurssille Siilinjärven Kunnonpaikkaan.

Kurssi kesti kokonaista viisi päivää ja sisälsi paljon hyviä luentoja ja muutakin arkielämään sopeutumista helpottavaa ohjelmaa.
Jäin kuitenkin kaipaamaan varsinaista avioparityöskentelyä, koska kurssi oli nimenomaan parikurssi ja läsnä oli 10 avioparia.

Mehän olimme olleet olosuhteiden pakosta reilut puoli vuotta erillään ja olisimme kaivanneet vinkkejä elämän jatkamisesta uudessa tilanteessa.
Luulen, että puolisoni oletti kaiken jatkuvan entisellään, kun palasin sairaalasta kotiin. Tosiasiassa mikään ei ole niin kuin ennen. Elämä on nyt paljon arvokkaampaa!    
Kurssisivut


Joulu 2003

Joulu tuli yhtä varmasti kuin aina ennenkin. Oli suorastaan juhlallista osallistua jouluaaton hartauteen Taulumäen kirkossa.

Olinhan ollut viimeksi samaisessa hartaudessa tasan vuosi sitten.
Joulun vietimme kotona ihan kahdestaan. Tapanin päivänä ajelimme Lappeenrantaan vieraisille lasten luo.

 

Joulu alkaa aina kuusen laitolla

Jouluateriaa ei voi olla ilman graavia lohta Kolmaskymmeneskahdeksas yhteinen jouluateria

Jouluna oli aikaa yhteisille harrastuksille .... ja lenkkeilylle tietysti
Tapaninpäivää vietimme yhdessä lasten kanssa Lappeenrannassa Oli ilo taas olla yhdessä

 

Uusi vuosi on alkamassa. Emme yhtään tiedä, mitä se tuo tullessaan. Valoisalla mielellä haluamme jatkaa elämää ja kiittää jokaisesta päivästä minkä saamme elää yhdessä.

Siis pipo syvälle päähän ja eteenpäin.

Paluu

Ylös

Leenan Aconcagua 2005

Lisää hyviä vuosia

© Auranen 04.01.2011